Syksyn kuulumiset

Viime viikonloppuna lueskelin Raili Mikkasen Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää (Tammi) ja katselin kuinka hohtavat haavat ripottelivat nurmelle kultasadetta. Aurinko paistoi kuulaasti ja olo oli seesteinen.

Edellisenä päivänä sain kuulla töissä, ettei minua oltu valittu hakemaani vakanssiin. En ollut pettymykseni kanssa yksin, vaan pahimmalta tuntui huomata kuinka pettyneitä kaikki muut olivat puolestani.

Tapasin kollegan kanssa samaisena iltana paikallisessa ravintolassa afterwörkkien merkeissä. Kuinka terapeuttista olikaan yhdessä puida tapahtunutta vääryyttä. Metodiksi valitsimme hyvää ruokaa, pullo skumppaa ja pari drinkkiä vielä myöhemmin -terapian. Nukkumassa olimme kymmeneltä.

Kunnon rypemisen jälkeen luin aurinkoisena lauantaina kirjaa Minna Canthin tyttäristä ja olo oli tyyni. Jos suljettujen ovien jälkeen ei näytä avautuvan uusia, on aika ottaa moottorisaha käteen ja tehdä sellainen. Niinpä aloin kirjoittaa viimeinkin paperille liiketoimintasuunnitelmaa ja istutin Miehen alas keskustelemaan lähitulevaisuudesta.

Edellä mainittujen pikkuhäppeninkien lisäksi elämä on ollut mukavan tasaista. Näivettyneiden kesäkukkien vaihtamista kanerviin, puiden kantamista sisälle, lattialämmityksen päälle laittamista, varpaankynsien lakkaamista syvän punaisiksi, rauhoittumista ja käpertelyä.

Tulevien viikkojen aikana aion kuunnella pitkään pölyttymässä ollutta Ed Sheerania, pysähtyä ihastelemaan taitekohdassa olevaa luontoa, haravoida nurmelle ilmestynyttä lehtimattoa ja syyslomailla perheeni kanssa. Sillä niin kuin Vexi Salmikin asian sanoitti maailma on kaunis ja hyvä elää sille jolla on aikaa ja tilaa unelmille. Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus.

Vilahtaen ohi menevi

Tällä viikolla Prismassa käydessäni järkytyin pahanpäiväisesti, kun puutarhapuolelle olivat ilmestyneet punaisen eri sävyissä leiskuvat syklaamit. Eihän me nyt mitenkään vielä tuossa vaiheessa vielä voida olla?! Takaisin varastoon!

Tämän hiljaiselon aikana olemme saaneet paljon aikaiseksi.

Olohuone sai mittumaarin tietämillä uudet tapetit. Myös pukuhuoneen on tarkoitus saada seinäpaperit pintaan parin seuraavan viikon aikana.

Ulko-ovi sai täysin uuden värin pintaansa.

Talvehtineista pelargoneista tuli muutamalla ravinnetikulla aikamoisia monstereita.

Viime vuonna aloittamani lavapuutarha muokkautui aivan uuteen uskoon.

Pihan hiljaista puskittumista on saatu estettyä raivaamalla paljon tuoksuvattua ja pihlaja-angervoa. Tällä hetkellä olen häviämässä angervolle 6-0, mutta Mies on luvannut hälyttää paikalle kaivurin.

Varsin rämäisessä kunnossa olleet marjapensaat kevenivät huomattavasti kasvukauden alussa, kun kävin heilumassa niiden kimpussa oksasaksilla.

Pihasaunan maalausprojekti on aloitettu, kenties saamme sen päätökseen tämän vuosikymmenen aikana.

Tiedossa on vielä ainakin sisäeteisen/porrastilan täysi uusiminen sekä isoisoäitini peruja olevien kangaspuiden kokoaminen nukkuma-aittaan. Jälkimmäisestä en voisi olla enää enempää innoissani! Kenties jo ensi kesänä pääsen paukuttamaan meille ensimmäisiä räsymattoja!

Vaikka kaikki tuntuu menevän ohi todella nopeasti, on tämä kesä silti tuntunut pitkältä. En sano, että odottaisin vielä talvea, joka tuntuu kolmesti niin pitkältä kuin kesä, mutta olen saanut jutun jujusta kiinni taas paremmin. Monesti olen löytänyt itseni istuskelemasta pihalla miettien miten ihanassa paikassa me juuri nyt olemmekaan. Miten kiitollinen olen Miehestä ja hänen perheestään sekä siitä, että saan olla osa kaikkea sitä ja samalla tätä.

Nenän edestä

Olen nähnyt viimeiset kaksi viikkoa öisin unia korkeista huoneista, joiden hämyyn aurinko siivilöityy vanhojen pölyisten ikkunoiden läpi. Tapetit ovat vanhat ja eripariset, nurkassa on kaakeliuuni. Punamullattu piharakennus näkyy vehreän tuomen tuolla puolen valkeasta ristikarmi-ikkunasta. Me olemme siellä yhdessä, ensimmäistä kertaa. Ne ikkunat ovat meidän, tästä tulee sininen kamari ja tuosta toisesta keltainen. Sinne voisi sitten joskus pystyttää kerrossängyn.

Me olimme menossa katsomaan juuri sitä paikkaa muutama viikko sitten. Sitä joka oli palannut ajatuksiin uudestaan ja uudestaan ensimmäisestä ilmoituksen kurkkauksesta lähtien. Meillä oli lainalupaus ja hinta oli tullut reilusti alaspäin. Kaikki tuntui osuvan kohdilleen vapaita myöden kuin jonkin korkeamman johdattamana.

Kun minä sitten soitin myyjälle kysyäkseni avaimen sijaintia kuulin, että joku oli jo tehnyt tarjouksen ja kaupat tehtäisiin muutaman päivän kuluttua. Toki aina olisi pieni mahdollisuus, että ostajat perääntyvät. Hämmennys oli liian suuri ja puhelu nopeasti ohi. Jälkeenpäin vasta tajusin, että ainahan olisimme voineet tehdä korotetun tarjouksen.

Emme menneet katsomaan taloa, vaikka olisimme voineet. Jälkeenpäin ajateltuna se oli karmea virhe. Ajattelin, että jos tämä talo on todella tarkoitettu meille, niin jostakin tulee merkki siitä. Kaupat siirtyivät viikolla eteenpäin ja minä mietin oliko tämä nyt sellainen merkki. Kohtalo varmaankin tinttaisi minua, jos voisi. Huutaisi, että ensin tila on myynnissä yhdeksän kuukautta, hinta tippuu naurettavan alhaiseksi, vapaat ilmestyvät kuin taikaiskusta sopivaan ajankohtaan ja vielä siinä vaiheessa, kun sinä emmit, niin kaupanvahvistajalle tulee yllättäviä kiireitä joiden myötä saimme vielä lisäviikon aikaa tehdä siirtomme. Ja nainen se tähyää taivaalle ja toivoo merkkiä.

Luultavasti asiat kuitenkin menivät niin kuin niiden pitikin. Tiedättehän, talo kyllä tulee vielä myyntiin ja me ostamme sen, jos niin on tarkoitettu. (Tässä vaiheessa kohtalo aikoo irtisanoutua.) Tai sitten vastaan tulee jotakin vielä parempaa. En kyllä nyt osaa ihan sanoa mitä se voisi olla, mutta katselen ja odottelen merkkejä.

Pettymys oli suuri ja sitä olen tässä nyt hiljaa syrämmessäni käsitelly. Mutta kai se tästä. Ostan talorahoilla tulppaaneja ja syksyllä niitä maahan tökkiessäni mietin, että se ei pelaa joka pelkää ja se joka ei pelaa ei voi koskaan myöskään voittaa. Tai tässä tapauksessa katsella ulos valkeista ristikarmi-ikkunoista.

Sitä vaan, että olen hääräillyt KOTONA!

IMG_6870

En ole ehtinyt kirjoittamaan, sen verran on tullut huhkittua meidän kodissa ja sen ympäristössä. Edesottamuksia on tosin voinut seurata Instan puolella: riippumatto saatiin kuin saatiikin paikoilleen ja keltaisen talon viherpeukalo on vihtonut menemään aamusta iltaan.

IMG_6846

temp-for-output-1 2.jpg

Edellisen kolme päivän aikana olemme siivonneet vanhat kukkaistutukset, ripustaneet riippumaton, laittaneet tomaatintaimet ruukkuihin sekä hakeneet ja istuttaneet pihakukat, tehneet yhden pienen kasvimaan ja istuttaneet siihen perunaa, porkkanaa sekä sipulia, lisäksi on tehty salaattimaa ja istutettu keräsalaattien lisäksi mansikkaa ja piparminttua. Sisälle vaihdettiin valoisammat verhot ja otettiin yhdet sälekaihtimet pois. Välillä on yritetty muistaa syödä ja sitten on taas jatkettu.

Paikallisessa viikkojulkaisussa alueen puutarhuri muistuttaa viherpeukaloita toukokuusta. Ettei vielä maahan perunaa ja sipulia, ilmat kylmenevät vielä ja hallakin saattaa öisin iskeä. Eihän kasvukausikaan ole vielä alkanut. Minä olen puutarhurin kanssa samalla linjalla: pessimistit eivät pety. Jutun luettuani emmin hetken, kannan pottuni ja sipulini kottikärryyn ja taputtelen ne hyvillä mielin kasvimaahani: mutta optimistit saattavat syödä aikaisemmin omaa satoa.

IMG_6833

IMG_6820

Olen ollut hirmuisen onnellinen siitäkin huolimatta, että yläkerran makuukammarissa on iltaisin lähemmäs 30 astetta. Mieskin on onnellinen, sen näkee. Me tulemme hyvin juttuun Miehen vanhempien kanssa, vuorovaikutus on helppoa ja välitöntä. Kaikki on vähän liian hyvin, mutta minä en jaksa murehtia sellaista nyt.

Näistä nautin nyt:

IMG_6664

1. Hiljaisuus

On ihanaa kirjoittaa rauhassa blogia yhdeltätoista illalla ja kuunnella hiljaisuutta. Olla hetki ihan rauhassa, miettimättä keneltä tämäkin tietokoneella vietetty hetki on pois. Seurata hiljaa kuinka kissa käy syömässä vielä kerran myöhäisen iltapalan ja nukkuvan koiran korvat värisevät.

2. Stressittömyys

Kaikista stressaavin tentti on viimeinkin ohi ja ne loput neljä tuntuvat lähinnä vitseiltä sen rinnalla mitä tässä on koettu. Palautettavat tehtävät on (kai) palautettu ja opiskeluhommat muutenkin aika hyvin kuosissa. Puoliksi voi jo hengähtää.

3. Kaikki on edessä

Kaikki ihana on vielä edessä: koivuihin puhkeavat hiiren korvat, lomareissu Sveitsiin, ensimmäinen juhannus Miehen kanssa, puutarha- ja remonttihommat, kirppistelyt, jazzit…. KAIKKI ON VIELÄ EDESSÄ!

4. Valo

Meidän pienessä Kuplassa näyttää ihanalle. Kissa makaa auringon laikuissa, kasvit puskevat jatkuvasti uutta vihreää, minä herään itsestään varhain aamulla virkeänä. Valo suorastaan tulvii ikkunoista sisään ja varkain työntyy aamuisin pienistä verhojen väleistä tervehtimään uuteen päivään nousijoita.

5. Yöunet

Painajaisia ei ole ollut moneen viikkoon. Minä olen saanut nukkua kokonaisia öitä, katkeamattomia öitä, hyvää, pehmeää unta. Miten voikaan olla nukkuminen niin ihanaa.

Mistä asioista te olette nauttineet?