Ajattelin uraani ja kieltäydyin vakipaikasta

20200415_2044427370606725194769465.jpg

Kuukausi sitten sain puhelun kesken työpäivän, jossa iloinen naisääni kertoi minun tulleen valituksi hakemaani vakanssiin. En meinannut puhelun aikana saada suunvuoroa ollenkaan, joten keskeytin selostuksen työsuhteen alkamisajankohdasta ja ilmoitin, että minun on vielä mietittävä otanko paikan vastaan. Ensin tuli tyrmistynyt hiljaisuus ja sen jälkeen typertyneitä fraaseja. Kerroin ilmoittavani päätöksestäni seuraavien vuorokausien kuluessa.

Sen vuorokauden sitten mietinkin pääni pyörryksiin mitä ihmettä minun pitäisi tehdä. Haastattelussa esille tulleiden seikkojen perusteella tuntui siltä, että ottamalla paikan vastaan ottaisin urallani askeleen taaksepäin enkä suinkaan eteenpäin. Menettäisin huomattavan osan nykyisen työni suomasta vapaudesta ja myös vaihtelun. Toisaalta saisin tilalle vakinaisen työpaikan eli varmuuden leivän tulosta pöytään ja töiden jatkumisesta.

Koronatilanne alkoi hiljalleen päästä valloilleen Suomessa, uutisissa väläyteltiin talouskurimuksesta, 90-luvun laman työttömyysluvuista, minä mietin nykyistä asuntolainaa, Miehelle koittavia lomautuksia ja omien töideni jatkoa nykyisen sopimuksen päättyessä. Konsultoin asiassa Miestä, joka kertoi tukevansa minua päätöksessäni sekä erästä talomme työntekijää, jolla on alalta huomattavasti pidempi työkokemus kuin minulla ja sitten otin härkää sarvista ja kipitin esimieheni juttusille.

Lopulta kyse ei ollut enää siitä otanko paikan vastaan vai en, vaan siitä kuinka paljon annan painoarvoa vakinaisuudelle. Plus/Miinus-listani näytti jotakuinkin tältä:

+ Vakinaisuus

En voi vaikuttaa nykyisessä määrin työnkuvaani ja työaikaani

Joutuisin laittamaan lomani samaan linjaan muun henkilöstön kanssa toisin kuin nyt

Samat seinät, samat ihmiset, kokoajan sisällä

Minut laskettaisiin hoitajamitoitukseen (eli en saisi tehdä oman alani työtä 100% ajasta toisin kuin nykyisessä työssäni normaalisti)

Vaikka miinuksia olikin huomattavasti enemmän, kaikki miinukset ja plussat eivät ole saman arvoisia. Mutta kuinka paljon ja minkä kokoisia miinuksia vakinaisuuteen voi sisällyttää?

Arvostan työssäni viimeiseen asti vapautta. Tällä hetkellä sitä on varsin paljon ja olen pystynyt mm. neuvottelemaan työaikani paremmin itseäni ja asiakkaitani palveleviksi. Sillä että menen töihin kahdeksaksi seitsemän sijaan, on ollut todella suuri merkitys elämänlaadulleni. Lisäksi saan määritellä ja rajata omaa työnkuvaani varsin laajasti ja muutoinkin taaplata tyylilläni.

Lopulta mietin asiaa myös kaavailemani urakehityksen (!) näkökulmasta: kumpi työpaikka palvelee minun urani kehittymistä paremmin? Millaisena nään työni 5 vuoden päästä? Entä kymmenen? Millaisia askelia minun tulisi ottaa seuraavaksi, jotta menisin kohti näitä näkymiä? Olisiko urakehitykseni kannalta hyvä, jos ottaisin nyt yhden askeleen taaksepäin ja saattaisin päästä seuraavaksi eteenpäin vaikka kolme askelta? Jos valintaa pitäisi kuvailla jotenkin, niin paras olisi varmaankin mielikuva siitä ostaisitko 30 000 eurolla suomalaista metsää vai pistätkö pokerissa koko summan likoon ja jäät odottamaan muiden korttien paljastumista.

Seuraavana aamuna soitin takaisin naiselle ja kerroin, etten ota paikkaa vastaan, vaan jään odottamaan nykyisessä työssäni tuleeko tupla vai kuitti. Ääni puhelimessa oli närkästynyt ja minä helpottunut. Voihan toki olla, että löydänkin nyt itseni elokuussa kortistosta ja kiroan itseni maan rakoseen, mutta jonkinlaisilla todennäköisyyksillä voin olla raapustelemassa silloin myös vakinaistamispaperiani nykyiseen työhöni. Tupla tai kuitti!

Kuinka paljon arvoa annat tai antaisit vakipaikalle työelämässä?