Syksyn kuulumiset

Viime viikonloppuna lueskelin Raili Mikkasen Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää (Tammi) ja katselin kuinka hohtavat haavat ripottelivat nurmelle kultasadetta. Aurinko paistoi kuulaasti ja olo oli seesteinen.

Edellisenä päivänä sain kuulla töissä, ettei minua oltu valittu hakemaani vakanssiin. En ollut pettymykseni kanssa yksin, vaan pahimmalta tuntui huomata kuinka pettyneitä kaikki muut olivat puolestani.

Tapasin kollegan kanssa samaisena iltana paikallisessa ravintolassa afterwörkkien merkeissä. Kuinka terapeuttista olikaan yhdessä puida tapahtunutta vääryyttä. Metodiksi valitsimme hyvää ruokaa, pullo skumppaa ja pari drinkkiä vielä myöhemmin -terapian. Nukkumassa olimme kymmeneltä.

Kunnon rypemisen jälkeen luin aurinkoisena lauantaina kirjaa Minna Canthin tyttäristä ja olo oli tyyni. Jos suljettujen ovien jälkeen ei näytä avautuvan uusia, on aika ottaa moottorisaha käteen ja tehdä sellainen. Niinpä aloin kirjoittaa viimeinkin paperille liiketoimintasuunnitelmaa ja istutin Miehen alas keskustelemaan lähitulevaisuudesta.

Edellä mainittujen pikkuhäppeninkien lisäksi elämä on ollut mukavan tasaista. Näivettyneiden kesäkukkien vaihtamista kanerviin, puiden kantamista sisälle, lattialämmityksen päälle laittamista, varpaankynsien lakkaamista syvän punaisiksi, rauhoittumista ja käpertelyä.

Tulevien viikkojen aikana aion kuunnella pitkään pölyttymässä ollutta Ed Sheerania, pysähtyä ihastelemaan taitekohdassa olevaa luontoa, haravoida nurmelle ilmestynyttä lehtimattoa ja syyslomailla perheeni kanssa. Sillä niin kuin Vexi Salmikin asian sanoitti maailma on kaunis ja hyvä elää sille jolla on aikaa ja tilaa unelmille. Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus.

Paras on vasta edessä

Ennen olin täysin syksy- ja talvi-ihminen. Ei voinut olla mitään parempaa kuin kuulaat syysaamut, kuurainen maa, intensiivisesti loimuava ruska ja lopulta kaiken alleen peittävä lumi. Edelleen syksy on vuodenajoista lempilapseni, mutta olen havainnut itsessäni myös muutosta.

Jotenkin hassusti olen alkanut ajatella jokaisen vuodenajan taitteessa sitä, miten paras on vasta edessä. Toki nythän paras on tietenkin vasta edessä, sillä ihan pian koittaa sadonkorjuun aika ja tulee ihanista ihanin syksy. Kaiken riekkumisen jälkeinen rauhoittumisen aika. Syksyisin olen väsynyt ja vähän nuupahtanut, mutta niinhän se kai kuuluukin olla. Kun pimeys lisääntyy, on luonnollista tarvita enemmän aikaa lepäämiseen.

Kun syksy sitten alkaa olla ohi, ajattelen jälleen kaiken parhaan olevan vasta edessä. Tulee talvi. Höyryävä hengitys, leivinuunin pehmeä lämpö, huopikkaiden alla narskuva hanki, tähtikirkkaat yöt, auringon kelmeä kirkkaus. Voiko ollakaan mitään kauniimpaa? Matot pestään hangessa ja vuodevaatteet raikastetaan paukkuvassa pakkasessa. Vaikka pihalla ei näy ketään, paljastaa lumivaippa salaiset kulkijat: jänikset, tirpat, ilvekset ja muut.

Varsin pitkältä tuntuva talvi alkaa lopulta jossakin vaiheessa kuitenkin sulaa kevääksi. Kaikki parashan on vasta edessä! Päivät pitenevät ensin hiljalleen ja lopulta vallan juosten. Loppumattomalta tuntuva lumi sulaa ja paljastaa altaan temmellyskentän. Virtaa on enemmän kuin moneen kuukauteen. On aika suursiivouksen! Joka aamu katse käy nurmenrajaa: ken kerkiää ensimmäisenä kurottaa kohti auringon ensisäteitä? Tuolta pilkistävät ujot krookukset! Täällä on jo helmililjoja. Kukahan tämänkin lie?

Lopulta koittaa kesä ja minä istun etuoven rappusilla syömässä jäätelöä ja mietin miten kaikki paras on vasta edesssä. Mies nukkuu päivät yövuorojensa jälkeen ja minä kaivan sillä välin pihalle uusia puita ja pensaita sen minkä autoon pystyn tunkemaan. Istutan siemenet ja kesäkukat ja juurekset. Katselen miten pörriäiset ja perhoset tanssivat apilaniityillä. Kerään muhkeita kukkakimppuja tontin liepeiltä. Tuen notkuvia marjapensaita ja nostan perunoita.

Rauhalliset vapaapäivät

20200413_2023395800359384458334827.jpg

Pitkät pääsiäisvapaat olivat ja menivät. Vuoroin paistoi aurinko ja vuoroin satoi lunta. Yhtenä päivänä tuuli niin, että tukka tuntui irtoavan päästä. Viimeisenä lomapäivänä ensimmäiset helmililjan alut pilkistivät kukkapenkistä, ja kun tarkemmin aloin konttaamaan pitkin pihaa, niin huomasin ensimmäiset krookuksen korvatkin.

Uutta multaa saaneet pelargoniat ovat alkaneet työntää rivakkaan tahtiin nuppuja. Jopa vasta vartetut ja multaan isketyt ovat innostuneet tästä nuppuhommasta, mutta niitä olen toppuutellut ja kehottanut keskittymään juurien vahvistamiseen ensin. Vaikuttavat olevan kärsimätöntä sorttia kuten hoitajansakin.

Koira on juhlinut pääsiäistä kaluamalla lampaasta jäljelle jäänyttä luuta. Kissat ovat kylpeneet auringonlaikuissa ja kieriskelleet vastapestyissä lakanoissa. Kukapa niitä ei rakastaisi!

Toivon kuluvalle viikolle lämpimiä aurinkopäiviä tänne, mutta myös sinne sinulle. Sääilmoituksen mukaan toive on omalta osaltani turhan optimistinen, mutta kenties sulla käy parempi tuuri!

Lämpimästi tervetuloa myös kaikille niille uusille lukijoille, jotka pääsiäisen aikana tiensä tänne löysivät. Ihan huippua ja toivottavasti palaatte uudelleenkin Heiskalaan.

Tavallinen arki on kirkkainta luksusta

20200307_182120599420171535376854.jpg

Vaikka maailma ympärillä on pysähdystilassa ja odottaa henkeään pidätellen mitä seuraavaksi tapahtuu, on meidän elämämme muutoksista huolimatta jatkunut miltein muuttumattomana.

Saamme molemmat käydä töissä kuten ennenkin, vaikkakin minun työtehtäviini tuli muutoksia muutama viikko sitten. Käymme edelleen perjantaisin töiden jälkeen kaupassa, mutta ostamme vähän isommat ostokset, jotta kaupassakäyntikin jäisi minimiin. Voimme päivittäin ulkoilla ja puuhailla pihallamme kuten ennenkin ja suunnitella remontteja eteenpäin.

Ennen poikkeustilaa kävimme ahkerasti kahvilla vapaapäivinä ja minä saatoin kyläillä ystävien luona. Näistä olemme luopuneet. En myöskään pääse visiteeraamaan perhettäni pääsiäisenä ja kesäkuulle varaamani yllätysmatka Sloveniaan on peruttu. Kaikesta tästä huolimatta meidän tilanteemme on varsin sama kuin ennen kaikkea tätä.

Monissa muissa perheissä tilanne on aivan päinvastainen. Työt on siirretty kotiin tai ne ovat kokonaan loppuneet, kerrostaloissa neliöt voivat alkaa tuntua varsin pieniltä, kun kotona onkin koko perhe keskenään 24/7. Tulot ovat monella pienentyneet ja menot kasvaneet. Ihmiset kamppailevat monien erilaisten tunteiden ristiaallokossa ja monet kokevat yksinäisyyttä.

Meidän ihan tavallinen arkemme on muuttunutkin luksukseksi ja etuoikeudeksi. Se tuntuu hullulta ja sitähän tämä koko tilanne toki onkin. Vaikka en voi sanoa kieriskeleväni joka hetki kiitollisuudessa varsinkaan töiden puolesta, tiedän olevani viime aikoina hyvin siunattu ja sitä hyvää riittää myös muille aka taloudellinen varmuutemme tuo varmuutta myös lähipiirillemme. Olen kiitollinen siitä, että meidän tilanteemme voi auttaa myös muita.


Lue myös:

Haluan että tililläni on aina 10 000 euroa – eli rahasta.

Sanoin liian nätisti

Ihan nopee väliprojekti: vierastupa