Vaikka tekisin parhaani, ei se aina riitä – ja se on ihan ok

Olen ollut nyt kaksi viikkoa sivussa töistä enkä enää palaa. Olen täyttänyt päiväni erilaisilla toiminnoilla: neulomisterapiaa, metsäterapiaa, musiikkiterapiaa, leipomisterapiaa, lenkkiterapiaa, saunomisterapiaa, ystävän kanssa nauruterapiaa. Puhuttelen itseäni lämmöllä, silitän, paijaan ja rutistan. Katson itseäni hyväksyen ja rohkaisten. Minä olen tarpeeksi, minä riitän. Rakastan itseni taas ehjäksi ja vahvaksi kuten aikaisemmillakin kerroilla.

Muistan viime kerran edelleen hyvin. Yhdeksätoistakesäisen tuskan, kun rakkaus ei riittänytkään korjaamaan kaikkea. Pettymyksen itseeni ja toiseen osapuoleen. Olin ollut naiivi rakkauden suhteen ja sen lisäksi rakentanut identiteettini ja elämäni kumppanini varaan. Niitä raunioita raivatessa opin valtavasti.

Vaikka tekisi aina parhaansa, se ei välttämättä riitä. Ja se on ihan okei. Harvat asiat ovat vain omasta toiminnastani kiinni, sillä emme elä tyhjiössä. Joskus kaikki menee päin helvettiä, eikä sille voi yhtään mitään.

Konkreettisimmin tämä tuli esille kenties viime maaliskuussa, kun menetin auton hallinnan alennetusta ajonopeudesta huolimatta kahdesti samassa mutkassa. Toisella kerralla auton ohjautuessa vastaantulevien kaistalle ja alkaessa kääntyä poikittain jatkaakseen hallitsemattomasti penkereen yli, oli vain hyväksyttävä asia, kiitettävä isää turvavöiden käytön ehdottomuudesta, suljettava silmät, rutistettava ohjauspyörästä ja toivottava parasta.  Kovasta lopputärähdyksestä huolimatta edes hiuskarvaa ei katkennut.

Loppujen lopuksi me olemme kaikki vain matkustajia hallinnantunteestamme huolimatta. Se ei tokikaan tarkoita, että pitäisi lopettaa yrittämästä, sillä omalla toiminnallaan voi vaikuttaa asioihin. Elämän tärähdyksissä on hyvä pyrkiä optimoimaan olosuhteita parhaan taitonsa mukaan: kiinnittää turvavyö, tutustua hallintalaitteisiin, sopeuttaa toimintaansa olosuhteisiin ja pyrkiä ennakoimaan. Toisinaan sitä voi löytää itsensä liftaamasta, mutta ei se mitään. Matka jatkuu ja tulee uusia mahdollisuuksia onnistua.

Minähän en (työ)uuvu!

Olen tehnyt varsin nolon virheen. Ajattelin aikaisemmin, että työuupumus on niiden kilttien työntekijöiden ongelma, jotka eivät osaa sanoa töissä ei ja pitää puoliaan. Sellainen suorittajanaisten ja kilttien tyttöjen syndrooma. Haluankin pyytää anteeksi kapeaa ajatustani ja törkeää niputtamista, sillä uupumisen syitä on yhtä monta kuin on uupujaakin. Ennen kaikkea olen harmissani siitä, että oivalsin asian vasta itse töistä sivuun jäätyäni ja oman uupumuksen syitä ruotiessani.

Uupumus voi yllättää, vaikka yrittäisi kuinka olla askeleen edellä. Vetäisi määrätietoisesti rajoja itsensä ja työn väliin, pitäisi tauot, säännöstelisi kuorman määrää sen minkä pystyy. Vannoisi, että minähän en uuvu. Pidän itsestäni huolta. Olen hyvä työntekijä.

Täällä minä(kin) nyt kuitenkin olen, määrittelemättömän mittaisella sairaslomalla keräämässä pään sisäisistä riekaleista sen mikä pelastettavissa on. En aio avata uupumiseni syitä tämän tarkemmin, ettei asiasta synny väärinkäsityksiä tai turhaa pahaa mieltä.

Sen sanon, ettei työuupumuksen vuoksi töistä pois jäämistä tarvitse hävetä. Täällä rajan toisella puolen sitä on helpompi huudella, mutta se on ihan totta. Yksikään työpaikka ei ole terveyden menettämisen arvoinen. Harvempi meistä on työssään korvaamaton ja jos onkin, niin sekin on varsin kohtuuton vaatimus.

Pelkäsin kovasti lääkärille menemistä. Pelkäsin sitä, etten osaa ilmaista hätääni, en tule kuulluksi tai ymmärretyksi. Pelkäsin tulevani leimatuksi ja ennen kaikkea pelkäsin, että joutuisin vielä yrittämään skarpata yhden aamun, päivän ja illan.

Kynnys sairaslomalle jäämisessä oli valtava. Rakastin työtäni ikääntyneiden kanssa. Työni oli minulle merkityksellistä ja tein sitä ilolla. Pidin työtovereistani ja yhteistyötahojemme edustajista. Lopulta sekään ei kuitenkaan enää riittänyt, joten oli aika ohjata itsensä jäähyn kautta pukuhuoneeseen.

Tavoitteenani on olla taas tammikuussa, jos ei nyt elämäni voimissa, niin ainakin työkykyinen. Teen aktiivisesti töitä sen eteen, että saisin itseni mahdollisimman nopeasti taas kasaan ja kohentamaan strategiaani työelämästä selviämiseen. Tunnistan prosessissa saman kaavan kuin muissakin elämäni eroprosesseissa: asian käsittely perinpohjin, tilanteeseen johtaneiden syiden selvittäminen, toiminnankorjaussuunnitelma, ratkaisut ja täytäntöönpano.

Työterveyslääkäri oli huolistani huolimatta lämmin ja ymmärtäväinen. Minun kävi häntä hieman sääliksi, sillä avauduin kolminkertaisella nopeudella siihen nähden mitä hän ehti kirjata. Varattu aika oli kuitenkin niin lyhyt ja minun sydämeni niin raskas, ettei lääkärillä jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin kuunnella välillä varsin typertyneen näköisenä minun tarinaani.

Olen vasta toipumiseni ensimetreillä ja tiedän tämän olevan varsin raskas ja kuluttava prosessi. Toivon viheltäneeni pelin poikki tarpeeksi ajoissa, jotta elimistöni ei turhaan herkistyisi stressille ja voisin jatkossakin työskennellä riemulla minulle tärkeiden asioiden parissa. Jäin töistä sivuun ennen totaalista katkeamista ja suosittelen muillekin avun hankkimista ennen sitä aamua, jona ei pääse enää ylös vuoteesta. Minulla se oli jo aivan liian lähellä.

 

Nämä kirjoitukset kiinnostavat vuodesta toiseen

Processed with MOLDIV

Seuraan blogiini liittyviä lukuja nykyään varsin vähän, mutta asia jota kurkin säännöllisesti on luetuimmat julkaisut. Ihan jo siksikin, että etenkin faktaa sisältävät kirjoitukset haluan pitää ajantasalla.

Tässä TOP 5 julkaisut, jotka kuukausittain saavat runsaasti klikkauksia vuosienkin jälkeen.

Ploppaus on käkkäröiden ihastus! kirjoituksessa kerroin löytäneeni netin syövereistä luonnonkiharoiden rakastaman kuivausmetodin. Tällä T-paitasysteemillä kiharasta tulee varsin villi ja se täytyykin kesyttää vielä kuivumisen jälkeen ellei sitten halua ulkoilla aika kreisissä seksipörrössä.

Kahdeksan viikkoa lantiopohjan treeniä Elvien kanssa! oli osa kaupallista yhteistyötä, jossa sain lantiopohjan harjoittelun avuksi kehitellyn sensorin ja kerroin kahden kuukauden mittaisesta harjoittelujaksosta Elvien kanssa. Pidin Elviestä ja olemmekin edelleen tekemisissä, joskin harvemmin kuin kokeilujakson aikana. Pidempään Elvien kanssa treenatessa olen alkanut kaipaamaan sovelluksen harjoitteisiin enemmän ”pelimäisyyttä”, sillä pidemmän päälle sovellus tuntuu vähän turhan kliiniseltä.

Ehkäisyrengas – onko se mistään kotoisin? nousee kolmannelle sijalle enkä ihmettele. Edelleen kaiholla muistelen renkaan helppoutta ja varmuutta ja palaisin siihen oitis, jos voisin käyttää hormonaalista ehkäisyä. Jokaisen on toki mietittävä omista lähtökohdistaan itselle sopivin ehkäisymenetelmä, mutta voin antaa oman kokemukseni kautta vahvan suosituksen renkaalle.

Taatelikakku on helppo herkku! on toden totta juuri sitä mitä otsikko lupaa ja sen voi tehdä munattomana, maidottomana, gluteenittomana ja vegaaninakin, jos tarve niin vaatii. Itselle taatelikakku on mehevä joulunajan herkku, joka vain paranee pöydällä seisoessaan ja olenkin alkanut jo kalenterista katsella kohtaa, jolloin voisin tehdä ensimmäisen koe-erän.

Onko se kuukuppi oikeasti niin hyvä? kiinnostaa lukijoita edelleen kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Täällä ollaan edelleen vannoutuneita kupin käyttäjiä ja olen toiminut muutamalle ystävällekin kuppimentorina näinä vuosina. Mitä sitä hyvää vaihtamaan?

Näiden lisäksi suosittuja aiheita ovat myös muutaman vuoden takainen käyntimme Rokuan kansallispuistossa, listaukseni Kajaanin kirpputoreista ja selvitykseni fysioterapian monimuoto-opinnoista (allekirjoitan edelleen joka sanan!).

Ihanaa että tulette ja luette, yhdessä me teemme tämän blogin.

Askel omavaraisemmaksi

Niinä hetkinä, kun blogi oli keväällä ja kesällä hiljainen, minut löysi yleensä ulkoa joko pensselin tai lapion varresta ähisemässä. Monituisia projekteja tuli edistettyä, mutta yhden sain kokonaan valmiiksikin. Muokkasin nimittäin pari vuotta sitten aloittamani lavatarhan aivan uuteen muotoon!

Alunperin olin laittanut lavojen pohjalle kunnon kerrokset kartonkia sekä jätepaperia. Tälle ratkaisulle rikkakasvit nauroivat jo ensimmäisenä satokautena ja homma oli oikeastaan aikalailla menetetty. Virheestä viisastuneena kipaisin tällä kertaa paikallisesta tavaratalosta rullan maisemointikangasta ja toisaalta ison kuorman kuorikatetta. Näiden päälle sitten kasasin kaksi U-mallista lavaa kahteen kerrokseen. Lavoina käytin ihan kaupan tavan lavoja, jotka purin ja kasasin uudestaan haluamallani tavalla.

Toiseen lavaan istutin vanhoista lavoista säilöön otetut mansikantaimet, yrttejä sekä kesäkukkia. Toiseen puolestaan erilaisia salaatteja, porkkanoita ja pari pensasmustikkaa parempaa paikkaa odottamaan. Siirtohommista näivettyneet mansikat kasvoivat tämän kauden aikana hervottomiksi ja antoivat loppukesästä makoisia maistiaisia tulevasta. Myös kaupan heviosastolta ostetut yrtit kasvoivat varsin vallattomiksi. Salaatteja saatiin yli tarpeiden ja taivaallisia porkkanoita kiskoin muutama päivä sitten kolmesta rivistä ihan kiitettävän määrän.

Näistä määristähän ei mitään syksylle riittäviä varantoja saada, mutta vaikuttaa siltä, että loppukesät voidaan kaupasta kantaa kotiin niin halutessamme vain proteiininlähteet. Perunoille pitänee ensi keväänä tekaista vielä ihan oma lavansa.

Tänä vuonna ajattelin vielä kokeilla syyskylvöjä porkkanan ja valkosipulin kanssa. Ensi vuoden kylvöjä ajatellen on löydettävä jokin maistuvampi salaatti, sillä tämän vuotinen oli ikävän kitkerää natustettavaa. Ehkäpä otamme uusinnan edellisvuoden keräsalaatista, joka oli paitsi kaunista myös hyvänmakuista.