Vuoden kootut luonnokset

2015-12-1713.40.23

Kuva on kierrätetty ja otettu sekä julkaistu jo pari vuotta sitten.

Jälleen yksi vuosi lähenee loppuaan. Minulle henkilökohtaisesti se tarkoittaa uutta kaunista paperikalenteria sekä blogin luonnoslaatikon perkaamista. Juttuja tulee kirjoitettua, mutta vain osa näkee lopulta päivänvalon.  Lueskellessa pöytälaatikkoon jääneitä ajatelmia, törmäsin tähän viime helmikuussa (?) aloittamaani kirjoitukseen ja koin epäuskoista hilpeyttä. Jätin jutun julkaisematta, koska eihän tällaista nyt voi julkaista: pitää olla kiitollinen työstä ja laadilaa, vaikka todellisuudessahan kiitollisuutta ei tarvitse tuntea vain siksi, että jollekin muulle voi tulla muuten asiasta paha mieli.

Jos pitäisi kiteyttää edellinen vuosi kolmeen sanaan, ne olisivat haistakaa kaikki paska. Omissa nahoissaan on ollut varsin nihkeää olla, eikä mitenkään päin ole tuntunut löytyvän hyvää asentoa. Pääasiallisesti syytän tästä uutta hienoa työtäni, joka pääsääntöisesti tuntuu ottavan enemmän kuin antavan. Vuoteen on myös mahtunut niin paljon suuria muutoksia, että vähemmästäkin rutiinien rakastaja hermostuu.

Uusi vuosikymmen ei alkanut kovinkaan hehkeästi: ensimmäisen kuukauden aikana tuli Australian maastopalot, Kiinan koronavirus, Trumpin Iran-sekoilut ja Asikaine lopetti bloggaamisen. Kyllä sanon, että ei hyvin mene (kenelläkään).

Vuodenvaihteen jälkeen tapahtui jokin naksahdus ja olen saanut taas nukuttua yöni. Se on helpottanut monia asioita. Sähköposti on ruuhkautunut puutarhamyymälöiden siemenkuvastoista ja kaikenlaisesta muusta puutarhahommeliinista. —

Heiskala | Nimetön luonnos

Olin jo ehtinyt unohtaa viime vuotisen epämukavuuden, vaikka hatarissa mielikuvissa saattaa olla jonkinlaisia katkelmia siitä kuinka joinakin aamuina kuivattelin silmäkulmia ennen töihin menoa autossa. Tai istuin autossa keskellä päivää vain hengittämässä ja tuijottamassa ulos ennen kuin lähdin asiakkaalle ihan piin kovana ammattilaisena. Ja sitten Asikainenki lopetti bloginsa. En anna ikinä anteeksi. Töiden osalta kevään pelasti aivan ihana opiskelija, jota luotsasin parhaan osaamiseni mukaan alan saloihin. Harjoittelu lopetettiin sanoihin aloitit opiskelijana, lopetat ystävänä.

Löysin myös toisen julkaisemattoman kirjoituksen huhtikuulta, jossa avasin ensimmäistä vuottani uuskajaanilaisena:

Toden totta siitä on jo reilu vuosi, kun siirsin kissat, koirat ja kirjat tänne Kajaaniin – uskomatonta! En sano, että aika olisi mennyt nopeasti, sillä onhan tämä ollut varsin eriskummallinen (valo)vuosi.

Viime vuoden huhtikuussa kouluttauduin vielä vauvauinnin ohjaajaksi, mutta tein altaitakin aina harjoittelusta päästyäni. Myös lauantaisin klo 7:30. Hullu nainen! Tätä ennen olin tykittänyt opinnot purkkiin nopeutetusti, jotta pääsin ylipäätään muuttamaan.

Kun olimme eläneet auvoista avoparin arkea 26 päivää, Mies kertoi, että hänen olisi mahdollista päästä työkomennukselle määrittämättömäksi ajaksi parin sadan kilometrin päähän. Ok! Kuukauden kuluttua Mies sitten lähti ja palasi vasta ruskan leiskuessa. Btw, ruska oli mieletön enkä ole koskaan nähnyt niin mahtavaa maaruskaa kuin viime syksynä!

Kesän elin mieletöntä honeymoonia talon, rakkauden, elämän ja Kajaanin kanssa. Kaikki oli älyttömän kivaa paitsi ruohonleikkuu isolla pihalla yksin. Vedin kesäuimakouluja, kuopsutin pihamaalla auringon noususta uuteen nousuun ja remontoin vähän sitä sun tätä.

Elokuussa aloitinkin hieman yllättäen työt fysioterapeuttina muutamaa kuukautta ennen valmistumistani. Surkeiden sattumusten summana kuukausista ennen valmistumista tulikin yksi elämäni karmeimmista ajanjaksoista, kun yritin saada viimeiset koulutehtävät kasaan ja päästä selvyyteen siitä mitä minun pitäisi uudessa työssäni tehdä ilman perehdytystä. Myös Mies palasi komennukseltaan näihin aikoihin ja välillä oli varsin myrskyisää, kun kaksi erillistä arkea iskettiin yllättäen taas yhdeksi ja molemmat olivat vähän väsyneitä.

Lokakuusta helmikuuhun meni sanalla sanoen sumussa. Sitä yritti vain selviytyä pimeydestä, lumesta, lasien skrapaamisesta, huonokuntoisista teistä —

Heiskala | Julkaisematon luonnos: Vuosi uuskajaanilaisena

Hullu vuosi. Oikeastaan niitä on takana nyt jo useita peräkkäisiä, joten en enää ihmettele miksi aina uuden julkaisun otsikkoa miettiessä olen meinannut kirjoittaa ”En jaksa mitään.”. Sen lisään kuitenkin, että minne vain Kajaanissa olen mennytkin, niin minut on poikkeuksetta otettu vastaan todella lämpimästi ja ilolla. Olen nauttinut elämästäni ja kotiutunut ihan siinä määrin, että ajatukset paluumuutosta etelään ovat, jos eivät nyt peruuntuneet, niin ainakin lykkääntyneet. Siitäkin huolimatta, että kesällä Mieheltä kysyessäni mitä yhteistä meillä hänen mielestään on, hän vastasi hetken mietittyään ”arki”. Van se välttää, jos niin päättää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s