Älä tee mitään ratkaisuja vihaisena eli elämän menestysresepti

Aikuiselämäni aikana olen seurannut muutamia hyviä ohjenuoria: tervehdi kohteliaasti, kättele napakasti ja saa toinen tuntemaan itsensä näkyväksi. Tärkeää on myös elää niin, ettei tarvitse pyydellä anteeksi muilta (tai itseltä) ja vastapainona tunnistaa ne tilanteet, jolloin on töpeksinyt ja pahoittelu on paikallaan.

Tee osuutesi parhaalla mahdollisella tavalla annettujen resurssien puitteissa. Ihmissuhteissa on joskus mentävä (reilusti) yli puolen välin vastaan. Ylpeily jätä pois, mutta omanarvontuntoa vaali hartaudella. Katso silmiin, muista ryhti, katso aina tekojen taakse. Erheitä ei jäädä vatvomaan, vaan otetana opiksi ja mennään eteenpäin.

Päätöksiä ei kannata tehdä vihaisena eikä lupauksia antaa vastarakastuneena. Jos on varaa sijoittaa rahaa itselleen, on varaa myös tehdä hyväntekeväisyyttä. Pidä huoli taloudellisesta itsenäisyydestäsi. Pikkulapsiperheissä kyläillessä autetaan kysymättä: katetaan pöytää, tyhjennetään tiskikonetta, viedään ruokaa, kehotetaan valvonut vanhempi päiväunille ja leikitetään junnuja sen aikaa. Aina on aikaa ystävälliselle eleelle.

Elämän menestysresepti on pääosin ihan ilmainen ja mikä parasta luo hyvää ympärilleen, mutta antaa sitä myös itselle. Kun pyytteettömästi keskittyy tekemään omaa juttuaan mahdollisimman hyvin, saa yleensä yllättyä iloisesti: ympäristöllä on tapana heijastella takaisin sitä energiaa mitä sinne itse säteilee.

Mitä teidän ”reseptiinne” kuuluu?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s