Paras on vasta edessä

Ennen olin täysin syksy- ja talvi-ihminen. Ei voinut olla mitään parempaa kuin kuulaat syysaamut, kuurainen maa, intensiivisesti loimuava ruska ja lopulta kaiken alleen peittävä lumi. Edelleen syksy on vuodenajoista lempilapseni, mutta olen havainnut itsessäni myös muutosta.

Jotenkin hassusti olen alkanut ajatella jokaisen vuodenajan taitteessa sitä, miten paras on vasta edessä. Toki nythän paras on tietenkin vasta edessä, sillä ihan pian koittaa sadonkorjuun aika ja tulee ihanista ihanin syksy. Kaiken riekkumisen jälkeinen rauhoittumisen aika. Syksyisin olen väsynyt ja vähän nuupahtanut, mutta niinhän se kai kuuluukin olla. Kun pimeys lisääntyy, on luonnollista tarvita enemmän aikaa lepäämiseen.

Kun syksy sitten alkaa olla ohi, ajattelen jälleen kaiken parhaan olevan vasta edessä. Tulee talvi. Höyryävä hengitys, leivinuunin pehmeä lämpö, huopikkaiden alla narskuva hanki, tähtikirkkaat yöt, auringon kelmeä kirkkaus. Voiko ollakaan mitään kauniimpaa? Matot pestään hangessa ja vuodevaatteet raikastetaan paukkuvassa pakkasessa. Vaikka pihalla ei näy ketään, paljastaa lumivaippa salaiset kulkijat: jänikset, tirpat, ilvekset ja muut.

Varsin pitkältä tuntuva talvi alkaa lopulta jossakin vaiheessa kuitenkin sulaa kevääksi. Kaikki parashan on vasta edessä! Päivät pitenevät ensin hiljalleen ja lopulta vallan juosten. Loppumattomalta tuntuva lumi sulaa ja paljastaa altaan temmellyskentän. Virtaa on enemmän kuin moneen kuukauteen. On aika suursiivouksen! Joka aamu katse käy nurmenrajaa: ken kerkiää ensimmäisenä kurottaa kohti auringon ensisäteitä? Tuolta pilkistävät ujot krookukset! Täällä on jo helmililjoja. Kukahan tämänkin lie?

Lopulta koittaa kesä ja minä istun etuoven rappusilla syömässä jäätelöä ja mietin miten kaikki paras on vasta edesssä. Mies nukkuu päivät yövuorojensa jälkeen ja minä kaivan sillä välin pihalle uusia puita ja pensaita sen minkä autoon pystyn tunkemaan. Istutan siemenet ja kesäkukat ja juurekset. Katselen miten pörriäiset ja perhoset tanssivat apilaniityillä. Kerään muhkeita kukkakimppuja tontin liepeiltä. Tuen notkuvia marjapensaita ja nostan perunoita.

5 kommenttia artikkeliin ”Paras on vasta edessä

  1. Mä löydän kyllä kanssa jokaisesta vuodenajasta asioita joista tykkään. Toivon talveksi lunta ja ettei marraskuu olisi ihan niin pimeä ja harmaa kuin viime vuonna. Nyt onneksi kirkasvalosta saa apua!

    Kuitenkin koen syksyn olevan ihan tervetullut ja talvenkin, sekä niiden jälkeen kevään ja kesän. Vitsit miten tylsää olisi jos olisi vain yksi vuodenaika!

    Tykkää

  2. No sanopa muuta! Mäkin ostin viime kevään alennuksesta valohoitolampun helpottamaan vähän aamuheräämisiä. Tuolla se nyt odottaa rappujen alla käyttöönottoa, ei varmaankaan enää kauaa!

    Liked by 1 henkilö

  3. Mä oon miettiny, että missähän kohtaa sitä tarttid ruveta käyttämään. Syyskuussa kun päivä selkeästi lyhenee?
    Pimenevissä illoissa on samalla jotakin rauhoittavaa ja ahdistavaa. Joskus vihasin syksyjä. Ne jotenkin nielaisi mut. Aikuisena oon oppinut pitämään niistäkin. Ehkä ne tunnelmavalot, kynttilät, teekupit ja sohvannurkat on alkaneet tehdä tehtävänsä. 😄

    Tykkää

  4. Mä en tarvitse sitä kuin aamuisin heräämiseen eli varmaan aloitan käytön, kun aamutkin alkaa hämärtää. Käypä hoidossa on valohoidon käytöstä aika selkeät ohjeet kaamosmasennuksen hoidossa: https://www.kaypahoito.fi/hoi50023#s12_3 mutta tärkeintä on varmaan se, että sammuttaa sen tarpeeksi aikaisin nukkumaan menoa ajatellen.

    Mä olen sitten taas ollut aina syksy (ja joulu)ihminen, jonka koen kyllä ihan onnekkaana asiana, kun on sattunut tänne Suomeen syntymään. 😀

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s