Eteisten väliovi on avattu pysyvästi: kevät on saapunut Jokitörmään. Huhtikuu oli kaunis ja vei imussaan. Ihmeteltiin hiirten syömiä lumikelloja, viipyileviä krookusten kukkia, talon takana vähitellen sulavaa jäävuorta ja herukoihin puhjenneita hiirenkorvia.

Vanhan terassin laudat öljyttiin ruskeiksi ja arvottiin minkä sävyisellä keltaisella kaiteet tulisi maalata. Haravoitiin päättäväisinä siitä huolimatta, ettei valmista tulisi ennen uutta syksyä. Nyhdettiin vanhasta kukkapenkistä vimmaisesti leviävää kukkaa ja miteltiin samalla roudan kanssa kumpi on voimakkaampi.

Tomaatit ja kurkut pääsivät suurempiin ruukkuihin. Basilikat levittivät suloista tuoksua ja lehtikaalit diivailivat. Marjapensaat ja raparperi lannoitettiin. Koira oli ulkona niin paljon, että se alkoi itse pyytää sisälle ja kissa ei tehnyt muuta kuin pyysi ulos.

Päivät pohdin millaisista harjoituksista toimintakykynsä menettänyt voisi parhaiten hyötyä, illat sukellutin vauvoja ja sunnuntaisin vain hengitin.

Olemme hengissä ja voimme hyvin. Nukumme makeita unia uudistuneessa kammarissa ja syömme aamiaista ihanassa appelsiinilehdossa. Nautimme auringosta, vuorokauteen annetuista lisätunneista ja toisistamme.

Onnellisten elämä, sitä tämä on.