Ensimmäistä kertaa ikinä marraskuu on kaatanut tämän naikkosen vuoteen pohjalle. En usko, että vika on vain marraskuussa, vaan ihan tässä koko vuodessa kaikkine suurine muutoksineen ja projekteineen.

Kuluneella viikolla sain viimeinkin kuulla (olin päivittänyt WinhaWilleä ja sähköpostia yötäpäivään viimeiset kolme viikkoa nukkumatta), että se suuri kurssikokonaisuus, jota en läpäissytkään viime keväänä on nyt hyväksytysti suoritettu. Sitä olisi voinut ajatella, että suuri kivi olisi vierähtänyt sydämeltä, mutta ei: tirautin pari helpotuksen kyyneltä, menin nukkumaan ja seuraavana aamuna olin lyönyt unenpöpperössä herätyskellon kiinni niin, että myöhästyin ensimmäiseltä luennolta ja sen jälkeen vielä toiseltakin.

Olen nukkunut ihan helvetisti, mutta en virkisty. Olen niin väsynyt, ettei mieli tee edes suklaata. Tiedättekö mitä kahjo mieleni sen sijaan himoitsee? Puuroa ja salaattia. Ei sentään samaan aikaan.

Jos sama meno jatkuu, blogi päivittyy rauhallisempaan tahtiin ainakin loppuvuoden. Ensi viikolla tulette kuitenkin viimein kuulemaan kuinka lantiopohjatreenini Elvien kanssa meni. Sen lisäksi tulen vielä ränttäämään ei niin sujuvasti menneestä etelän matkastani ja intoilemaan tulevasta tuvan remontista.

Mutta nyt, ISO PANNU TEETÄ KIITOS.