Aamuisin herään kukonlaulun aikaan ja kiskon edesmenneeltä isoäidiltä saadun pinkin ja pörröisen aamutakin niskaani. Kampean kumisaappaat jalkaan ja lähden koiran kanssa kiertämään tiluksia. Hengitys höyryää ja nurmikon palaset tarttuvat kiinni saappaisiin.

Iltaisin sytytän aitan kulmalle lyhdyn ja portaille toisen. Koira kulkee kintereillä, kissat katsovat ikkunasta. Olen yrittänyt pestä ikkunoita, mutta niissä on siitä huolimatta harmaa kalvo.

Öisin taivaan mustuuteen saattaa huomaamattaan kadota. On mukavaa elää täällä, minne valosaaste ei yllä. Junan kulkemista talon vierestä ei enää huomaa, paitsi niillä kerroilla, kun lasit helisevät kaapissa.

Arki tuntuu Kainuussa yksinkertaistuneen, mutta onnellisuus moninkertaistuneen. Öisin vieressä tuhiseva Mies tekee onnelliseksi, piha kasvimaineen ja pensaineen tekee onnelliseksi, ihana vastaanotto harjottelupaikassa, talo täynnä tekemistä, Gilmoren tytöt ne kaikki tekevät minut nyt onnelliseksi.

Kuin olisi pitkän aavikkovaelluksen jälkeen löytänyt jälleen vehreän maan.