En ole ehtinyt kirjoittamaan, sen verran on tullut huhkittua meidän kodissa ja sen ympäristössä. Edesottamuksia on tosin voinut seurata Instan puolella: riippumatto saatiin kuin saatiikin paikoilleen ja keltaisen talon viherpeukalo on vihtonut menemään aamusta iltaan.

Edellisen kolme päivän aikana olemme siivonneet vanhat kukkaistutukset, ripustaneet riippumaton, laittaneet tomaatintaimet ruukkuihin sekä hakeneet ja istuttaneet pihakukat, tehneet yhden pienen kasvimaan ja istuttaneet siihen perunaa, porkkanaa sekä sipulia, lisäksi on tehty salaattimaa ja istutettu keräsalaattien lisäksi mansikkaa ja piparminttua. Sisälle vaihdettiin valoisammat verhot ja otettiin yhdet sälekaihtimet pois. Välillä on yritetty muistaa syödä ja sitten on taas jatkettu.

Paikallisessa viikkojulkaisussa alueen puutarhuri muistuttaa viherpeukaloita toukokuusta. Ettei vielä maahan perunaa ja sipulia, ilmat kylmenevät vielä ja hallakin saattaa öisin iskeä. Eihän kasvukausikaan ole vielä alkanut. Minä olen puutarhurin kanssa samalla linjalla: pessimistit eivät pety. Jutun luettuani emmin hetken, kannan pottuni ja sipulini kottikärryyn ja taputtelen ne hyvillä mielin kasvimaahani: mutta optimistit saattavat syödä aikaisemmin omaa satoa.

Olen ollut hirmuisen onnellinen siitäkin huolimatta, että yläkerran makuukammarissa on iltaisin lähemmäs 30 astetta. Mieskin on onnellinen, sen näkee. Me tulemme hyvin juttuun Miehen vanhempien kanssa, vuorovaikutus on helppoa ja välitöntä. Kaikki on vähän liian hyvin, mutta minä en jaksa murehtia sellaista nyt.