Hyasintit pääsivät seinille!

Kun pääsiäisen alla huomasin olevani tilanteessa, jossa minulla oli viisi vapaata, Mies töissä eikä yhtäkään rullaa tapettia laitettavaksi, päätin varustautua vapun tuomaan pitkään viikonloppuun paremmin. Tilasin siltä istumalta Tapettitehtaalta pari rullaa sinistä hyasinttia kuistille. Kävin kuitenkin malttamattomaksi ja laitoin vehnäjauholiisterit tulille jo heti seuraavana viikonloppuna.

Miestä en moisilla remonttiaikeilla rasittanut ollenkaan, vaan hänen mentyä töihin nyppelin listat paikoiltaan ja aloin sovittaa vuotaa toisensa viereen. Koska tapettia tulee käytännönsyistä vain seinän yläosaan, olivat vuodat hyvin lyhyitä ja työ kävi todella joutuisasti. Tapetin kaveriksi tulee sisarpaneelia – sitten joskus.

Muutaman tunnin ähertämisen jälkeen napsuttelin listat takaisin paikoilleen ja avot. Voi kun tämä olisikin aina näin helppoa ja nopeaa. Kuisti on puoliksi valmis ja aika ihana jo näinkin! Sininen hyasintti sopii mahdottoman hyvin tummien puitteiden kanssa yhteen ja on kerrassaan hurmaava.

R-A-K-A-S-T-A-N!

20200426_1142408500068383398314702.jpg

Kuistille olisi tarkoitus saada joskus sellainen kuri ja järjestys, että siellä mahtuisi juomaan teetä kaikkien kenkien ja kaappien seassa. Siihen päivään voi kuitenkin vielä olla jonkin verran matkaa. Nyt olemme kuitenkin jälleen yhden askeleen lähempänä sitä hetkeä.

Myös olohuoneessa tapahtuu. Ensi viikolla yhdelle seinälle pitäisi nousta valkeaa helmipaneelia ja kevään aikana vanhojen kissan repimien nypylätapettien tilalle tulee uudet ja ehommat. En malta odottaa, että pääsen nekin näyttämään!

Aiempia remppajuttuja remontti-aihetunnisteen alla!

Ajattelin uraani ja kieltäydyin vakipaikasta

20200415_2044427370606725194769465.jpg

Kuukausi sitten sain puhelun kesken työpäivän, jossa iloinen naisääni kertoi minun tulleen valituksi hakemaani vakanssiin. En meinannut puhelun aikana saada suunvuoroa ollenkaan, joten keskeytin selostuksen työsuhteen alkamisajankohdasta ja ilmoitin, että minun on vielä mietittävä otanko paikan vastaan. Ensin tuli tyrmistynyt hiljaisuus ja sen jälkeen typertyneitä fraaseja. Kerroin ilmoittavani päätöksestäni seuraavien vuorokausien kuluessa.

Sen vuorokauden sitten mietinkin pääni pyörryksiin mitä ihmettä minun pitäisi tehdä. Haastattelussa esille tulleiden seikkojen perusteella tuntui siltä, että ottamalla paikan vastaan ottaisin urallani askeleen taaksepäin enkä suinkaan eteenpäin. Menettäisin huomattavan osan nykyisen työni suomasta vapaudesta ja myös vaihtelun. Toisaalta saisin tilalle vakinaisen työpaikan eli varmuuden leivän tulosta pöytään ja töiden jatkumisesta.

Koronatilanne alkoi hiljalleen päästä valloilleen Suomessa, uutisissa väläyteltiin talouskurimuksesta, 90-luvun laman työttömyysluvuista, minä mietin nykyistä asuntolainaa, Miehelle koittavia lomautuksia ja omien töideni jatkoa nykyisen sopimuksen päättyessä. Konsultoin asiassa Miestä, joka kertoi tukevansa minua päätöksessäni sekä erästä talomme työntekijää, jolla on alalta huomattavasti pidempi työkokemus kuin minulla ja sitten otin härkää sarvista ja kipitin esimieheni juttusille.

Lopulta kyse ei ollut enää siitä otanko paikan vastaan vai en, vaan siitä kuinka paljon annan painoarvoa vakinaisuudelle. Plus/Miinus-listani näytti jotakuinkin tältä:

+ Vakinaisuus

En voi vaikuttaa nykyisessä määrin työnkuvaani ja työaikaani

Joutuisin laittamaan lomani samaan linjaan muun henkilöstön kanssa toisin kuin nyt

Samat seinät, samat ihmiset, kokoajan sisällä

Minut laskettaisiin hoitajamitoitukseen (eli en saisi tehdä oman alani työtä 100% ajasta toisin kuin nykyisessä työssäni normaalisti)

Vaikka miinuksia olikin huomattavasti enemmän, kaikki miinukset ja plussat eivät ole saman arvoisia. Mutta kuinka paljon ja minkä kokoisia miinuksia vakinaisuuteen voi sisällyttää?

Arvostan työssäni viimeiseen asti vapautta. Tällä hetkellä sitä on varsin paljon ja olen pystynyt mm. neuvottelemaan työaikani paremmin itseäni ja asiakkaitani palveleviksi. Sillä että menen töihin kahdeksaksi seitsemän sijaan, on ollut todella suuri merkitys elämänlaadulleni. Lisäksi saan määritellä ja rajata omaa työnkuvaani varsin laajasti ja muutoinkin taaplata tyylilläni.

Lopulta mietin asiaa myös kaavailemani urakehityksen (!) näkökulmasta: kumpi työpaikka palvelee minun urani kehittymistä paremmin? Millaisena nään työni 5 vuoden päästä? Entä kymmenen? Millaisia askelia minun tulisi ottaa seuraavaksi, jotta menisin kohti näitä näkymiä? Olisiko urakehitykseni kannalta hyvä, jos ottaisin nyt yhden askeleen taaksepäin ja saattaisin päästä seuraavaksi eteenpäin vaikka kolme askelta? Jos valintaa pitäisi kuvailla jotenkin, niin paras olisi varmaankin mielikuva siitä ostaisitko 30 000 eurolla suomalaista metsää vai pistätkö pokerissa koko summan likoon ja jäät odottamaan muiden korttien paljastumista.

Seuraavana aamuna soitin takaisin naiselle ja kerroin, etten ota paikkaa vastaan, vaan jään odottamaan nykyisessä työssäni tuleeko tupla vai kuitti. Ääni puhelimessa oli närkästynyt ja minä helpottunut. Voihan toki olla, että löydänkin nyt itseni elokuussa kortistosta ja kiroan itseni maan rakoseen, mutta jonkinlaisilla todennäköisyyksillä voin olla raapustelemassa silloin myös vakinaistamispaperiani nykyiseen työhöni. Tupla tai kuitti!

Kuinka paljon arvoa annat tai antaisit vakipaikalle työelämässä?

Rauhalliset vapaapäivät

20200413_2023395800359384458334827.jpg

Pitkät pääsiäisvapaat olivat ja menivät. Vuoroin paistoi aurinko ja vuoroin satoi lunta. Yhtenä päivänä tuuli niin, että tukka tuntui irtoavan päästä. Viimeisenä lomapäivänä ensimmäiset helmililjan alut pilkistivät kukkapenkistä, ja kun tarkemmin aloin konttaamaan pitkin pihaa, niin huomasin ensimmäiset krookuksen korvatkin.

Uutta multaa saaneet pelargoniat ovat alkaneet työntää rivakkaan tahtiin nuppuja. Jopa vasta vartetut ja multaan isketyt ovat innostuneet tästä nuppuhommasta, mutta niitä olen toppuutellut ja kehottanut keskittymään juurien vahvistamiseen ensin. Vaikuttavat olevan kärsimätöntä sorttia kuten hoitajansakin.

Koira on juhlinut pääsiäistä kaluamalla lampaasta jäljelle jäänyttä luuta. Kissat ovat kylpeneet auringonlaikuissa ja kieriskelleet vastapestyissä lakanoissa. Kukapa niitä ei rakastaisi!

Toivon kuluvalle viikolle lämpimiä aurinkopäiviä tänne, mutta myös sinne sinulle. Sääilmoituksen mukaan toive on omalta osaltani turhan optimistinen, mutta kenties sulla käy parempi tuuri!

Lämpimästi tervetuloa myös kaikille niille uusille lukijoille, jotka pääsiäisen aikana tiensä tänne löysivät. Ihan huippua ja toivottavasti palaatte uudelleenkin Heiskalaan.

Blogilla on uusi nimi!

20200409_2113597937240694976243358.jpg

Hellurei ja ihanaa pääsiäistä itse kullekin.

Tadaa, blogilla on uusi nimi! Elinvoimaisen blogin edellytys on se, että antaa sille mahdollisuuden kasvaa muun elämän tahdissa ja toki välillä vaan roikkua messissä. Rakastan edelleen tätä blogia ja nimen vaihtaminen olikin pitkällinen prosessi, mutta kuitenkin välttämättömyys.

Kuten blogiportaaliajoilta tutut lukijat tietävät, Valoa oli paikka iholle menevälle kielellä leikittelylle jota varsin anonyymisti kirjoitin. Anonyymiys mahdollisti silloisen tavan kirjoittaa ja pidinkin siitä valtavasti. Monesti suolsin tekstiä käsittämättömässä hurmoksessa tai luomisen tuskassa (ja välillä ehkä myös tuskan luomisessa).

Blogin teemat ja kirjoitustyyli ovat kuitenkin radikaalisti muuttuneet. Verbaalisen taiteilun sijaan täällä maalataan, tapetoidaan ja kaivetaan pensaita maahan tai ylös sieltä, paijataan kissoja, nukutaan päikkäreitä ja saunotaan. Blogi oli kasvanut ulos nimestään.

Heiskalassa jutut pysyvät samoina kuin aikaisemminkin, mutta paikalla on jälleen ajankohtaisempi nimi. Heiskalaa voi myös kuljettaa talosta seuraavaan, se ei ole sidoksissa aikaan tai paikkaan. Toivon uudelle nimelle pitkää ikää!

Tervetuloa siis palaamaan jatkossakin tänne remontoimaan, kuokkimaan, rapsuttelemaan otuksia, hinkkaamaan ylikuohunutta mannapuuroa liedestä ja välillä ihmettelemään elämän kummallisia koukeroita! Voit myös ihan vaan roikkua messissä, tänne ovat kaikki tervetulleita.

Terveisin Heiskaska ja Heiskalan väki

Tavallinen arki on kirkkainta luksusta

20200307_182120599420171535376854.jpg

Vaikka maailma ympärillä on pysähdystilassa ja odottaa henkeään pidätellen mitä seuraavaksi tapahtuu, on meidän elämämme muutoksista huolimatta jatkunut miltein muuttumattomana.

Saamme molemmat käydä töissä kuten ennenkin, vaikkakin minun työtehtäviini tuli muutoksia muutama viikko sitten. Käymme edelleen perjantaisin töiden jälkeen kaupassa, mutta ostamme vähän isommat ostokset, jotta kaupassakäyntikin jäisi minimiin. Voimme päivittäin ulkoilla ja puuhailla pihallamme kuten ennenkin ja suunnitella remontteja eteenpäin.

Ennen poikkeustilaa kävimme ahkerasti kahvilla vapaapäivinä ja minä saatoin kyläillä ystävien luona. Näistä olemme luopuneet. En myöskään pääse visiteeraamaan perhettäni pääsiäisenä ja kesäkuulle varaamani yllätysmatka Sloveniaan on peruttu. Kaikesta tästä huolimatta meidän tilanteemme on varsin sama kuin ennen kaikkea tätä.

Monissa muissa perheissä tilanne on aivan päinvastainen. Työt on siirretty kotiin tai ne ovat kokonaan loppuneet, kerrostaloissa neliöt voivat alkaa tuntua varsin pieniltä, kun kotona onkin koko perhe keskenään 24/7. Tulot ovat monella pienentyneet ja menot kasvaneet. Ihmiset kamppailevat monien erilaisten tunteiden ristiaallokossa ja monet kokevat yksinäisyyttä.

Meidän ihan tavallinen arkemme on muuttunutkin luksukseksi ja etuoikeudeksi. Se tuntuu hullulta ja sitähän tämä koko tilanne toki onkin. Vaikka en voi sanoa kieriskeleväni joka hetki kiitollisuudessa varsinkaan töiden puolesta, tiedän olevani viime aikoina hyvin siunattu ja sitä hyvää riittää myös muille aka taloudellinen varmuutemme tuo varmuutta myös lähipiirillemme. Olen kiitollinen siitä, että meidän tilanteemme voi auttaa myös muita.


Lue myös:

Haluan että tililläni on aina 10 000 euroa – eli rahasta.

Sanoin liian nätisti

Ihan nopee väliprojekti: vierastupa